今日フィンランド語だけです
Heips!! 
Olen tässä jo pari tuntia pohtinut, menisinkö uimaan vaiko en
Toisaalta olisi ihan kiva mennä ja haluaisin käyttää sen kortin loppuun ennen kuin uimahalli menee kesäksi kiinni, mutta toisaalta olen todella väsynyt enkä jaksaisi lähteä sinne...
Jossain vaiheessa päätän, että menen (olen jo pakannutkin) ja sitten parin minuutin päästä annan armoa itselleni: "Satu, ei sinun tarvitse sinne jaksaa lähteä"
Ehkä en sitten mene. Olkoon syynä, etten halua, että hiukset, kynnet ja iho kuivuu kloorista 
Tänään oli koulussa "ysien päivä". Ensin oli klo 10:30 ruokailu, jonka piti olla vähän parempi, kuin tavallisesti ja kyllä ainakin salaatti oli parempaa, kun sai itse koota eri aineksista kreikkalaisen salaatin 


Sitten oli vuosikirjan julkistus ja kevät juhla harjoitus (siis pelkät ysit, seiskat ja kasit olivat retkellä). Alkaa jo vähän jännittää lauantai, kun noustaan lavalle!
Meidän luokanvalvoja muuten sanoi, että luokallamme on neljä oppilatsa, jotka eivät ole koko vuoden aikana myöhästyneet kertaakaan ja hän aikoo jotenkin muistaa näitä oppilaita lauantaina JA MINÄ OLEN YKSI NIISTÄ OPPILAISTA
Haha, viime vuonna oli sama juttu ja saimme leffaliput 
Yesterday's me
Haluaisin niiiiiin kovasti pitkät paksut tummanruskeat hiukset joiden latvat on liukuvärjätty punaiseksi!!!!
Tässä esimerkki kuvia:
Ensimmäisen kerran ihastuin tuollaisiin hiuksiin, kun Kanakolla oli n. vuosi sitten blondit punaisella dippivärjäyksellä ja vähän myöhemmin näin kuvan (keskimmäinen) samasta ruskeilla hiuksilla
Syksyllähän saan lahjaksi pidennykset niin ehkäpä silloin värjään sitten niistä latvat punaisiksi (koska omia hiuksiani en saa kuulemma noin värjätä
), mutta toisaalta jos värjäys menisikin pilalle niin se harmittaisi tosi paljon! Joten täytyy vielä miettiä.
Mutta joka tapauksessa tuollaiset ovat unelmahiukseni!! 
Olen myös miettinyt taas jonkunlaisen otsatukan leikkaamista, mutta en sen asian kanssa vielä kiirehdi, koska aivan liian usein on käynyt niin, että olen kasvattanut otsista pois ja sitten hetken mielijohteesta olenkin leikannut sen takaisin ja heti leikkaamisen jälkeen olen alkanut katua tekoani syvästi 
Saisi nyt sää mennä lämpimämmäksi! Huomennakin meillä on hämyrock ja ysit vs opettajat pesismatsi eli ulkona ollaan. Mitään sadetta siihen ei kaivattaisi. Eikä sadesää ole mikää unelma sää päättäreihinkään 
Okei, selvästikään en ole menossa uimaan kun istun edelleen koneen ääressä
Jos olisi parempi sää niin olisi mukavampi lähteäkin!
Mutta ei muuta, Satu kuittaa.




