Kuuntelen täällä jotain japanilaisia (surullisia) kappaleita, joita en oo koskaan ennen kuullutkaan
Valitsen vaan sieltä sivusta YouTubessa seuraavaksi sen kappaleen jonka pikkukuva näyttää kivalta ≧(´▽`)≦
Maanantai alkaa jo jännittää enemmän ja enemmän!! Ylihuomenna olenkin jo tähän aikaan valmis (toivottavasti), haha.
Eniten jännitän sitä kuvausta! Koska en oikein osaa olla luonteva kameran edessä jos joku muu katsoo vierestä. Esim. jos kaveri ja siskonikin ottaa kuvan niin en osaa yhtään rentoutua siinä. Parhaat kuvat tulee kun otan ne itse eikä ketään muita ole kilometrin säteellä 
Palkitsen itseni tästä jännityksestä sillä, että käyn ostamassa uuden paidan ennen kuvausta ja käyn pukemassa sen jossain vessassa päälleni... Olo on aina itsevarmempi, kun on jotain uutta vaatetta päällä! (T▽T;)
Voisinpa laittaa tähän pari valokuvaa torstailta, kun kävin Essin kanssa lentokentällä juhlistamalla sen 60v, synttäreitä
Hehe, juhlistettiin päivää siis jonottamalla yli tunti sinne näköala terassille sellaisessa pienessä huoneessa sisällä, joka oli IHAN täynnä ihmisiä. Happi oli ihan lopussa ja olipahan ihan kivan kuumakin - korvasi kesäkuun helteiden puuttumisen ♥
Lopulta kuitenkin pääsimme sinne terassille ja olihan sieltä ihan hyvät näköalat lentokentälle ja kiitoradalle!
Kello 13 juostiin kakkos terminaaliin hakemaan synttärikakkua. Nammmmm, ja palan sai leikata itse ja oli ilmaista!
Tosin kaadoin mehut lattialle laukkuni päälle (onneksi laukku sentään oli oma), heh heh... 



Ai niin, kokeilin nyt ladata tänne kuvat imgurin eikä Ameban kautta niin jos nämä olisi nyt vähän isompia o(^-^)o Ja ulkoasukin muuttuu heti kun vaan jaksan alkaa tehdä uutta! Näiden blogien ulkoasujen kanssa se on itselläni sellainen juttu että jos on yksi pienikin aisa, joka minua häiritsee/ärsyttää ulkoasussa niin hyvin nipeasti se alkaa ärsytää enemmän ja lopulta ihan liikaa...
Niitä akryylikynsi-tarvikkeita odottelen edelleen. Nyt on siveltimet, neste ja tarrat (vaikkei ne tarrat niihin nyt sillein kuulukkaan) tullut, mutta muotit ja jauhot puuttuu edelleen. Toivottavasti tulisivat ensi viikolla, koska kädet jo ihan syyhyää, että saisin tehdä uudet ihanat pitkät kynnet itselleni!!
Olen tässä tehnyt itselleni paritkin kynnet, joista voisin huomenna laitta kuvia, mutten oikein jaksaisi mitään tehdä lakoilla enää siististi ja kunnolla, kun haluaisin jo alkaa niitä akryylejä tehdä 
Samoin osottelen, että Blippoon tulisi niitä kännyköitä lisää, että voisin jo tilata oman ihanaiseni♥ On tämä kesä tällaista odottelun aikaa 
HEI
Miksen saanut tietää aikaisemmin mistään, että markkinoille on tullut uusi lehti!? JK egg
Vaikuttaa jännältä... Saisikohan sen ladattua jostain? 
Fuuuu, Nuppu muuten tykkää myös Gazettesta!! Eilen kuuntelin sitä CDtä ja Nuppu-neiti oli mun pöydällä ja sitten se vaan meni sen radio-kasetti-cd-mikälie-soittimen kaiutintä vasten seisomaan ja oli siinä tosi kauan (≧▽≦) Ja sitten se oli tosi kiinnostunut myös siitä itse cd-kotelosta (ja valokuvista Japanista mun seinällä). Ehkä sekin rakastaa Japania ja toivoo, että olisi syntynyt sinne ja eläisi kauemmin kuin pari-kolme vuotta, että voisin joskus aikusena ottaa sen mukaan sinne
(niin ja se muuten yksi päivä osas ihan ite antaa mulle pusun huulille, lol)

Vauvani
Kiitos jos joku jaksoi lukea tämän teksti-täyteisen postauksen! Teki vain mieli kirjoitella kaikenlaista ja sitähän sitten tulikin jonkun verran 
Bai baai!!
