Kun kuulet sanan ”yhteiskunta”, mitä sinulle tulee mieleen? Valtio? Yritys tai koulu? Asuinalueesi…?
Joka tapauksessa sen pienin yksikkö on perhe. Vaikka perhe on pieni, jopa hyvin pieni yhteisö, se voi todellisuudessa suojella koko elämäämme. Perheessä piilee suuri voima. Avainsana on kohtalonyhteisö. Sukelletaanpa heti syvemmälle tähän teemaan.
On asioita, jotka periytyvät sukupolvelta toiselle.
Eräs mies työskenteli isänsä yrityksessä. Hän piti isäänsä itsevaltaisena ja vannoi mielessään lujasti: ”Minusta ei ainakaan tule tuollainen.” Eräänä päivänä vaimo kuitenkin tokaisi ohimennen: ”Mutta sinähän olet ihan samanlainen kuin isäsi.” ”Et kuuntele toista loppuun asti, ja puhuu yhtä nopeasti — täysin samalla tavalla kuin isäsi.” ”Ja jos vielä lisää, niin teillä on samanlainen ruokamaku ja jopa nukkumisasento.” Miehelle tuli mieleen yksi asia toisensa jälkeen, eikä hänellä ollut enää mitään sanottavaa.
Tällainen tarina ei koske vain häntä. Kertomuksia siitä, että ”huomaamattaan kulki vanhempiensa tai esi-isiensä jalanjälkiä”, kuulee yllättävän usein. Eikä ihme. Jokaisella suvulla on omat ”luonteenpiirteensä” ja ”erityispiirteensä”. Kun katsoo ympärilleen, näkee sukupolvien ajan jatkuneita ravintoloita, opettajaperheitä tai taiteilijasukuja. Joissakin perheissä kaikki ovat näppäriä käsistään, toisissa urheilullisia. Hyvien asioiden ohella periytyy joskus myös vähemmän toivottua: omassa parisuhteessa riidellään aivan kuten vanhemmatkin, tai sairastutaan samaan tautiin samassa iässä kuin he.
Perhe on joukko ihmisiä, jotka perivät toisiltaan sekä hyvää että pahaa. Se on todellinen kohtalonyhteisö.
Kohtalonyhteisön voiman hyödyntäminen
Tällainenkin tapaus on ollut. Eräs nuori mies oli aina pyrkinyt määrätietoisesti tavoitteitaan kohti ja saavuttanut tasaisesti tuloksia. Hän teki kuitenkin liikaa ja lopulta sairastui uupumuksesta. Kun isä sai asiasta tietää, hän sanoi: ”Itse asiassa minäkin olen kokenut saman. Ahkeruus on hyvä asia, mutta edetään kummankin voimien mukaan.” Yksi tuo lause kevensi nuoren miehen mieltä, ja vaikka halu viedä asiat loppuun asti nousisi esiin, hän oppi hillitsemään itseään paremmin. Myös vanhempien jatkuva huolenpito — ”et kai tee liikaa?” — on muodostunut hänelle suureksi tueksi.
Jotta hyvät puolet saataisiin esiin, on tärkeää tiedostaa, mitä olemme perineet vanhemmiltamme ja esi-isiltämme, ja korjata samalla heikompia puolia. Kun tätä tehdään yhdessä perheen kanssa, joka on kohtalonyhteisö, vaikutus ja nopeus ovat aivan eri luokkaa. Kun kaikki voivat toimia yhtenä joukkona, syntyy luonnollisesti vuorovaikutusta:
”Ethän sinäkään tee liikaa, isä?” ”Niinpä… taidan pitää vähän taukoa.”
”Olet kyllä itsepäinen, ihan minun kaltaiseni.” ”Totta… siihen täytyy kiinnittää huomiota.”
Tällaisen keskinäisen vaikutuksen kautta elämäntapa kohenee koko perheessä. Jokaiselle ihmiselle annettu sallimus — elämää eteenpäin kuljettava voima, toisin sanoen elinvoima — vahvistuu. Siksi myös sairaudet, onnettomuudet ja vastoinkäymiset alkavat pysyä loitolla.
Aikanaan meistäkin tulee se, joka siirtää eteenpäin
Jokainen meistä kulkee tietä, jonka vanhemmat ja esi-isät ovat rakentaneet. Ja meidän jälkeemme seuraavat lapset ja lastenlapset. Kun tätä ajattelee, toivoo luonnollisesti, ettei tie olisi kapea ja kivinen eläinten tallaama ura, vaan mahdollisimman helppokulkuinen ja kaunis tie.
Vaikka tiellä olisi valtava kivi, jota ei yksin pysty siirtämään, perheen kanssa voimansa yhdistämällä se voidaan siirtää syrjään. Silloin juuri tuon perheen tie avautuu laajasti ja alkaa loistaa. Pidetään sydämemme aina yhdessä perheen kanssa ja annetaan elämän voiman, sallimuksen voiman, päästä täyteen mittaansa.
Oyamanezunomikoton ilmoitus:
Kun elät ilmoitukseni ja totuuden mukaisesti, elämäsi oikea olemus alkaa luonnostaan hahmottua.
Sallimus suojelee elämääsi, ohjaa sitä ja pelastaa askel askeleelta.
Tähän kietoutuu elämä, jossa ponnistelut kantavat hedelmää ja unelmat toteutuvat.
Kun sydämen tielle jätät hyvää karmaa, suojelu ulottuu myös lapsesi ja lastenlapsesi elämään.